Almost like a model!

Ystäväni on pitkään pitänyt kuvaamisesta ja nyt hän on alkanut tosissaan rakentaa itselleen portfoliota. Olen saanut kaksi kertaa olla hänen mallinaan, ja viime viikolla päätimme ottaa kuvia kaupungilla. Aloitimme ensin kerrostalomme yläkerrasta jonka jälkeen vaatteet meni vaihtoon ja lampsimme ulos. Tässä kuvapostaus päivästä!

Kerrostalon mattotelineillä

Kaupungintalon piha. "Hobittikylä"

Lähellä rantaa

Taidemuseon ikkuna

Teatterin nurkalta

Kahvilasta, oli muuten hyvää raparperipiirakkaa! 

Viimeinen "hetki" kahvilan terassilta.

Kiitän Niinaa pitkistä hermoista, en ole mikään helpoin malli kun tuon kameran edessä tulee niin kovin jännitettyä.. Vaikka kivaa se onkin! Innolla odottelen seuraavia tuotoksia häneltä, jos minäkin vielä joskus pääsen mukaan. ;) Tässä vielä kuvia edellisestä kuvauksesta joka tehtiin sisällä;

Hymyily on oikeesti vaikeeta!

Kengät <3

Hyvää viikonloppua !

Kuvat: Niina Varheenmaa

Linkki: Niina Varheenmaa Photography

Toimeentulo

Vuosi melkein meni ennenkuin sain aidon inspiraation kirjoittaa uudelleen. Paljon on asioita muuttunut, monesta suosta ollaan noustu ja monelta korokkeelta rähmälleen pudottu.

Nyt on ollut paljon otsikoissa toimeentulotuki. IL-reportaasi toimittajan kokeilusta elää kuukausi pelkällä toimeentulotuella on ollut pakko lukea aina julkaistaessaan. Nyt viimeisen kirjoituksen myötä myös itse alkoi miettimään omaa toimeentulotuki historiaansa.

Lapsena se varmaan iski pahimmin. Kun vanhemmat elivät toimeentulotuella toisen ollessa työkyvytön oli raskasta pienen ihmisen ymmärtää miksi muilla lasten vanhemmilla oli niin paljon rahaa että heillä oli aina ne lelut, vaatteet, kynät ja kumit mitä itselle oltiin sanottu liian kalliiksi. Me olimme normaaleja, muut ihmiset olivat niitä rikkaampia. Niin asian ymmärsin.

Eniten rahapula kirpaisi koulujen luokkaretkillä. 20 euroa rahaa oli pienen ihmisen kädessä. Valtava summa ajattelin. No sitten piti mennä syömään koko porukalla. Ennen retken alkua oli sovittu että jokainen maksaa ruoasta jonkun tietyn summan, sehän oli tilattu etukäteen. Minä ehdotin jos ottaisin pelkät ranskalaiset. En siis koko ateriaa kuten muut lapset, vain vaan kahden euron ranskalaiset. Tällöin opettaja sääli minua. Koska tilauksemme oli niin suuri, saimme yhden aterian kaupanpäälle, joka siis oli alunperin suunniteltu opettajalle. Minä sain sen. Häpeän tunne valtasi kun koulukaverit kuiskuttelivat siivellä elostani. Muistan miten kovaan ääneen selitin ruokapöydässä etten pidä hampurilaisista, tottahan tuo ei edes ollut.

Ja tämä oli arkipäivää. Jo pienenä opin että jos saat rahaa jostain pidä siitä kynsinhampain kiinni. Sitä kun ei pian enää ollut.

Ensimmäisen kerran jouduin itse toimeentulotuelle kun muutin omilleni. Olin aloittanut juuri opiskelut ja vanhempani muuttivat vajaan 500km päähän. Tällöin nuoren 16 vuotiaan elämää puitiin tunninmittaisella istunnolla harjavallan sosiaalitoimessa. Olin niin päättäväinen että sain kun sainkin jäädä. Huolissaan olivat että miten pärjään ilman aikuista ihmistä tukenani. Minusta se oli naurettavaa. Miksi 16 vuotias nuori naisenalku tarvitsisi aikuista, olihan hän jo sellainen melkein itsekkin?

Ensimmäiset kuukaudet sujuivat hyvin. Ulvilaan muutto oli jännittävää, ja toimeentulotukiasiat toimivat hyvin. Koskaan ei tarvinnut odotella rahoja muutamaa vuorokautta kauempaa, ja koska opintolainaani ei laskettu elämiseen, vaan koulunkäyntiini tarkoitutetuksi tuloksi jäi minulle hieman ylimääräistä ostaa vaatteita tai muuta "luksusta". Tämä kuitenkin muuttui jo jouluna 2008, vajaa kaksi kuukautta muuttoni jälkeen.

Palatessani lomilta vanhempieni luona olin saanut kirjatun postilähetyksen. Kerrostalosta jossa asuin oltiin tekemässä vanhainkotia ja minun olisi muutettava kolmen kuukauden aikana pois, siis viimeistään maaliskuussa 2009. Itkuhan siinä tuli, kuka nyt auttaisi muutossa, seuraisi paperiasioissa ja kertoisi mitä piti tehdä?

Kolmen kuukauden aikana sain kuitenkin kerättyä itseni ja sain asunnon Porin pihlavasta. Siis noin 25km kauempaa kuin silloinen asuntoni ja teki koulumatkastani 35km pitkän. Ei minua se haitannut. Yläasteella olin kulkenut samaisen matkan joka aamu harjavallasta poriin, joten tuttua toimintaahan tuo bussissa istuminen oli. Mutta sosiaalitoimen vaihtuminen, se oli aivan eri asia.

Kuukausi meni ennenkuin sain ensimmäisiä rahoja käteeni. Takasin tuli aina mitä mielenkiintoisempia kirjeitä siittä että koska olen alaikäinen, ei minulle voi toimeentulotukea myöntää. Uuden selvityksen jälkeen tuli taas parin viikon päästä kirje jossa vaadittiin myös vanhempien tilitiedot ja verotuspäätökset yms. Ja tätä se oli koko sen ajan kun olin alaikäinen. Kahden - kolmen kuukauden välein vaadittiin vanhempien selvitystä heidän tuloistaan, ei siis säännöllisesti, vaan äkkiarvaamatta täysin yhtäkkiä, mikä sitten aina hidasti toimeentulon saamista. Myöskin nyt opintolainani katsottiin tuloksi, ja itseasiassa vaikken olisikaan lainaa ottanut, se katsottaisiin silti mahdolliseksi tuloksi, joten koulunkäynnistäni alkoi tulla todella vaikeaa. Kun laskee että joka kuukausi tästä "elämisosasta" meni kiinteänä menona 43e bussilippuun ja erilaisiin materiaalikuluihin (näyttöjen aikaan kulut saattoivat olla jopa 200e) ei opiskeluistani tullut mitään. Tällöin yhteistuumin äitimme kanssa väänsimme heille rautalangasta että jos he meinaavat opintolainani laskea tuloksi, on heidän katettava muut opiskeluun menevät kuluni erikseen. Enhän minä muuten valmistuisi?

Noh, tämä onnistui. Ja sain rauhassa opiskella, kunhan raahasin aina materiaalilaskut ja kuitit sossuun hakemuksen yhteydessä. Mutta jälleen kun täytin 18 oli asia aivan eri.

Tällöin alettiin jälleen pyydellä vanhemmilta tietoa, olinhan alle parikymppinen. Myöskään hakemuksiani ei enää ensisijaisesti käsitellyt sosiaalityöntekijä vaan sairaanhoitaja, joka kirjantarkkaan katseli mitä minulle voi myöntää, ja mitä ei. Koulukuluthan eivät siihen kuuluneet. Pari kuukautta meni siihen kun hakemuksia läheteltiin edestakaisin puolelta toiselle, hampaita kiristeltiin ja soitettiin vihaisia puheluita omalle sossulle. Tästä viisastuneena varasin aina ajan toimeentulohakemukselleni (näin varmistin että oma sosiaalityöntekijäni sen myös katsoisi).

Kun koitti kevät 2011 minun olisi pitänyt valmistua koulusta, mutta toisin kävi. Jäin loppujen lopuksi asunnottomaksi sillä kesällä kun ei saanut opintotukea, enkä ollut töitäkään mistään löytänyt. Sosiaalitoimi taas ei suostunut myöntämään minulle tukea koska kun irtisanoin asunnon, minulla ei ollut "vakituista asuinpaikkaa" ja toimeentuloni jäädytettiin siihen asti että saisin oman asunnon. Herää vain kysymys, miten sitä asuntoa saadaan ilman rahaa?

Kolme kuukautta asuin sitten kaverini nurkissa kunnen entinen koulukaverini järjesti minulle asunnon jonka hänen vanhempansa omistivat (tämä oli siis syyskuuta 2011). Samoihin aikoihin aloin saamaan hyllytyshommia prismalta, ja lopuksi vakituisen hyllyttäjänpaikan. Olin siis viisi-kuusi kertaa viikossa, kolme tuntia päivässä aamulla hyllyttämässä leipää. Mutta 600e käteen kuukaudessa, se oli lottovoitto. Näin myös sain itseäni niskasta kiinni, hain työharjoittelupaikan ja aloitin opiskelut uudelleen. En tarvinnut enää sossua palkkani ja opintotukieni kanssa.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kärsin Burn Outin joulukuussa (anteeksi kirjoitusasuni) jolloin työharjoittelu alkoi jäämään niukin naukin hyväksytyn puolelle. Samalla myös alkoi kasvava jännitys koska minulle oltiin tekemässä leuansiirtoleikkaus tammikuussa ja raha-asiat painoivat. Olinhan sentään 4vk sairaslomalla jonka ajalta en saanut kelalta, tai töistä yhtään mitään. Jouduin siis takaisin sossun luukulle.

Väänsin sitten ennen leikkausta selvitykset tuloista, menoista, menojen katkoista, leikkauksesta, tilitiedot kahden kuukauden ajalta, verotuspäätökset yms, ja lähetin sossuun. Sossusta tuli päätös että he eivät voi myöntää minulle "ennakoivaa toimeentulotukea" koska olin kuitenkin tammikuussa vielä saanut opintotukea, sekä puolikkaan palkan. Se oli viimeinen pisara, en sitten koskaan hakenut kyseistä toimeentulotukea, makasinhan leikkauksen jälkeen 3vk täysin kyvyttömänä liikkumaan tai syömään normaalisti.

Velkaannuin aika pahasti, vaikka ei nyt tuhansista puhuta mutta sadoista euroista. Vuokra sovittiin jätettävän siltä kuukaudelta, ja maksoin pikkuhiljaa kyseistä kuukautta takaisin maksamalla seuraavilla kuukausilla enemmän. Tämän jälkeen aloin maksamaan ystäville takaisin, jotka olivat auttaneet minut yli sen kuukauden. Töihin en enää mennyt, sillä halusin valmistua mahdollisimman nopeasti. Kesätyönkin löysin, joten tämän jälkeen en ole ollut missään tekemisissä sosiaalitoimen kanssa. Kun työttömäksikin jouduin, elin työttömyyskorvauksella, ja hyvinhän siinä pärjäsi.

Loppuun haluan sanoa että ne ihmiset ketkä elävät toimeentulotuella, eivät sitä välttämättä halua, ja se on viimeinen oljenkorsi. Niinkuin minun kohdallani, heti vain kun sain jostain muualta edes sen verran että pärjäsi, en halunnut olla kyseiseen laitokseen missään tekemisissä. Voimia ihmisille jotka haluavat ulos toimeentulotuen piiristä !

Everyday smile!

Sateita ja pakkasia

Kesä loppui ennenkuin se ehti alkaakkaan. Tai sellainen olo ainakin jäi. Koko kesän oli odotukset korkealla että koska se lämpöaalto tulee, koska pääsee rannalle makaamaan, milloin heitetään talviturkki pois ? Ainoastaan yhden kerran pääsin yyterin hiekkarannalla kastelemaan itseni. Sekin oli vielä ilta, jolloin ei kauhean kauaa viittinyt märkä uimapuku päällä koiran kanssa rantaviivaan sukellella.

Nyt onkin sitten jo marraskuu. Ja työttömyys. Tämä on nyt toinen alkava kuukausi "semityöttömänä". Eli hotellisiivoukset loppuivat syyskuun lopussa ja nyt teen joitain muutamia vuoroja Prismassa hyllyttäjänä. Palkkaa ei tule tarpeeksi mutta työttömyyskorvauksella elää. Jotenkin. Joka päivä käyn visusti vahtimassa sähköpostiani olisiko jo viimein joku vastannut työkyselyihini. Noin kerran viikossa käyn hiillostamassa työnantajia. Mutta ainut mitä minulle tarjotaan on "ei oo":ta. Noh, kai se tästä.

Nyt syksyn aikana aloitin kaksi harrastustakin. Ensimmäinen niistä oli pitkäaikainen haaveeni, suuri ja ihmeellinen Tankotanssi. Ja voi taivas kun rakastuin lajiin ! Vaikka itsensä katsominen hikisenä (ja kesäpaksuna) peilistä ei olekkaan mitään herkkua niin se tunne tunnin jälkeen kun jokaisia lihaksia pakottaa ja silti naurattaa enemmän kuin tarpeeksi. Vielä kaikenlisäksi osallistuin siihen minulle täysin vieraalla tavalla, yksin. Eli siis kukaan ystävistäni, tai tutuistani ei harrastanut sitä. Ja voi kuinka nautinkin pelkoni voittamisesta ! Loppuun kuitenkin on kerrottava että en ole päässyt käymään siellä kuukauteen. Kun rahantulo loppui, ei ollut enää varaa maksaa 15e kertakäynnistä. Mikä kyllä suututtaa todella paljon. Kerrankin kun löysin jtn mitä tehdään kohtuullisen pienessä porukassa, ja mistä nautin, niin työttömänä ei varaa, tietysti.

Aloitin silti kyllä toisenkin harrastuksen. Meinaan ompelun uudelleen. Tällähetkellä teon alla on Vallilan eräästä maailmankartta kankaasta laukku. Innolla odotan sen valmistumista sillä uusia, ja taas uusia ideoita pulppuaa mieleeni lähes päivittäin. Seuraavaksi pitäisi tehdä korsettitoppi, college-housut, pipoja yms..

Pari vuotta sitten tekemäni trikoopipo

Myös pari vuotta sitten tehty

Nyt on siis kovanlaatuinen säästökuuri menossa. Kaikesta huolimatta olen onnistunut säästämään. Kolikkokipan pohja on peittynyt jo aikaa sitten ja tavoitetilin tilanne kohenee kerran kuukaudessa. Kesään asti olisi tarkoitus säästää niin paljon kun mahdollista ja sitten lähteä vähän lomailemaan Bulgarian lämpöön. Tässä vielä vähän kuvafiilistelyjä viimeaikaisista tapahtumista ettei nyt ihan juoruiluksi mene ! 

PS; Vihdoin ostin itselleni kameran. Tosin se on nyt katselemassa maailmaa kun jäi viime sunnuntain ristiäisreissulta mamman autoon. Eli vanhoja kuvia ;)

Harvinainen aurinkopäivä

Kaveri teki letit ja kesti ne viikon päässä! Uudet haluis jo :)

Siinä mun möhömaha nauttii ku kämppää on alettu taas syksyn mittaa lämmittämään.

Kesäterveiset!

Huh, siitä onkin aikaa. Olen tässä puolitoistakuukautta elänyt ilman tietokoneen nettiä, ja puhelimella räpeltely on jäänyt lähinnä vain facebookin käyttöön. Mutta eipä siinä, tässä uusimmat (ja vähä vanhemmat kuulumiset !).

Eli KYLLÄ, Mira valmistui Artesaaniksi, Sisustusompelijaksi 01.06.12. Vähä meinas tul tippa linssiin valmistujaisis, kuitenki se tais olla viimeinen kerta ku siihen opinahjoon jalallani astun. Mukana mulla oli juhlissa entinen luokkakaveri Samuli joka kerkes räpsimään todella huonolla kameralla vain muutaman kuvan, joista tähä hätää en löydä yhtää.

Tää kesä on alkanut kyllä todella menevissä tunnelmissa. Esimerkiksi mieheni kanssa kävimme katsomassa Porin Kulttuuritalolla Sandels Burlesqia (mitenköhä tuon voi kirjoittaa?), ja voin kertoa että oli kyllä todella hienoa ! Ennen itse tapahtumaa kävimme paikallisessa ravintolassa syömässä, sisältyi lipun hintaan, ja siitä siirryimme noin 100m itse pääkallopaikalle. Lämmittelijänä ja esiintymisten välissä soitettiin akustisesti kaiken maailman klassikkoja kahden miehen voimin ja kun itse esitys alkoi tunnelma nousi heti kattoon ! Oli kyl niin mahtava ilta. Ai niin, unohdin mainita. Kyseisessä paikassa ei tarvinnut hakea juomia tiskiltä asti, vaan tasasin väliajoin joku tuli kysymään tilataanko lisää ;)

Yhdellä ennen illan alkua

Perinteinen sulkatanssi

Harmi ettei tajuttu ottaa enemmän kuvia ja kamerakin oli hieman olematon, jälleen. Onneksi syksyllä tätä samaa saa mennä katsomaan oikein kolmen esityksen voimin Kulttuurikulmalle, minä ainakin heti ensimmäisten joukos ostamassa lippuja !

Tässä oli sit mun kaksikymppisetkin. Oi. Niitä juhlittiinkin sitten yhteensä kolme päivää. Keskiviikkona 27.06 tytöt oli järjestäneet yllätyskekkerit paikalliseen Somaan. Oli laulua, lahjoja ja paljon onnen kyyneleitä. Perjantaina juhlittiin sitten ihan virallisesti tyttöjen kanssa tässä mun luona. Ohjelmassa oli grillausta, Aliasta ja yhdessä oloa jonka jälkeen siirryimme juhlimaan Cabarettiin. Lauantaina rakkaani olikin sitten leiponut minulle kakun ja kutsunut ihmisiä hänen luokseen juhlimaan VIELÄ KERRAN. Noh, sunnuntaina olikin sitten erittäin, tuota.. Noh, ehkä ne synttärit oli siinä vaiheessa kulutettu jo vähä loppuun :D

Tyttöjen kakkukestit Somassa

Mieheni väsäämä kakku :)

Kyllä vanhaa hymyilyttiki ! Viimeisistä bileistä tämä.

Tässä viime viikonloppuna vietettiin rakkaan sisarusteni kanssa oikein kunnon sukujuhlia. Oli mun ja mun veljen valmistujaiset sekä pikkusiskon rippijuhlat. Porukkaa oli kuin pipoa, mutta kustavin hienoissa maisemissa hyvän ruoan kanssa päivä oli kuin tehty juhlien pitämiseen ! Sieltä lähdimme mieheni kanssa Raisioon Mummin luokse josta kävelimme bussipysäkille ja turkuun. Ihastelimme aurajoen rantaa, juttelimme tulevaisuudesta, matkustelusta ja huomasimme että Rockmusikaali Kakolaa aletaan syksyllä esittää uudestaan. Eli toisinsanoen ensi tilistä meneekin rahat siihen ;) Kun sunnuntaina koitti aika lähteä kotiin niin käväisimme vielä Raision Ikeassa jonne tuota.. No sinne paloi rahaa. Tuli ostettua keittiöön astioita ja kaksi peiliä sekä muutama käsipyyhe. Koko viikonlopulle voisin antaa arvosanan kiitettävä, oli kyllä niin hienoa päästä tuulettumaan hieman Satakunnan ulkopuolelle.

Ruoka oli todella hyvää !

Norsu ja sen pikkusisko!

Joo, viimeisessä kuvassa inhottaa niin tuo mekon malli kun näytän NIIN isolta. Mutta ei voi mitään, sisko on ihana ! Mutta ihmiset, jos kustavissa pyöritte niin käykää syömässä paikassa Restaurant Grill, todella hyvää ravintola ruokaa, idyllisissä maisemissa saa myös majoituksen ja pihassa sijaitsee myymälä joka myy paikallista- ja luomu syötävää ja käsintehtyjä tuotteita.

Kesän aikana tulee varmasti tapahtumaan vielä paljon, mutta tässä nyt viimeisimmät. :)

Vapauden kaipuu

Uudessa Cosmossa on artikkeli "Vielä ei ole liian myöhäistä", joka kertoo siitä miten uusi koulutus, työ tai muu ei ole päivämäärällä purkitettua.

Nyt kun itse olen valmistumassa olen myös ymmärtänyt tämän seikan. Peruskoulun jälkeen oli helppo lähteä opiskelemaan ammattikouluun, niinhän kaikki muutkin teki. Päätös mihin alalle, ja mihin kouluun menen, tuli vasta muutama viikko ennen hakua, eli täysin puskista. Koulun alku oli vaikeaa ja takkuista, monta kuukautta meni ihan hyvin, opintopisteitä kertyi ja valmistuminen läheni. Mutta heti ensimmäisenä vuonna muutin ennen joulua omilleni ja vanhemmat 500km päähän pohjoiseen. Silloin alkoi uuden elämän opettelu. Ei ollut ketään saarnaamassa lintsasitko koulusta, tai mihin rahasi käytät. Eikä kukaan seurannut opintojasi kuin sinä itse. Se oli vaikeaa, ja toisaalta ymmärrettävää. Vapauden kaipuu oli suuri. Asenne "kaikki, nyt, heti, tänne!" oli mukana alusta asti.

Kolmantena vuonna jaksamiseen tuli suuri este. Koti-ikävä oli jäänyt taka-alalle mutta hyvä ystävä oli jättänyt koulun ja itseäkin houkutteli ajatus luovuttamisesta. Ajatus siitä että kaikki on jo saatu, ja tästä vain eteenpäin ei kuunnellut ketään. Edes vanhempani eivät hirveästi uskaltaneet kommentoida päätöstäni, olin niin vakuuttavasti vannottanut että lopettaminen on vain hyvä asia. Nyt jo valmistunut opiskelijakaverini kuitenkin sai minut tajuamaan, kuinka tärkeä se paperinpala siitä että olet tehnyt näinä kolmena vuotena jotan merkitsi. Ja myös todellisuus sen minulle kertoi. Oli sitten kyse työstä, tai asunnonhausta, kaikille tuntui olevan suuri este se että minä en ole valmistunut. Ei ollut papereita joista näyttää mitä olet viimevuodet tehnyt.

Ja sitten opiskelut valuivat neljänteen vuoteen. Ensin piti mennä vain syksy, nopeasti ja kivuttomasti yli. Mutta kun kesä oli ohi, ja piti jatkaa opiskeluja, tuntui että oli vaikea saada taas todellisuudesta kiinni. Niin opintojeni alkamispäivä venyi ja venyi, kunnes sain töitä. Ne olivat vain kolmetuntisia työpäiviä, mutta juuri sen verran että sain taas halun saamaan päivääni työrytmin. Hain työharjoittelupaikkaa, ja pääsinkin ja niin tein välillä 12 h päivää lähes kymmenen viikon ajan.

Ja sitten se iski. Burnout. Pääsin vain juuri ja juuri läpi työharjoittelujakson ennen joulua. Tammikuussa minulla oli leikkaus kuun puolessa välissä ja minun oli pakko ottaa töistä viikon vapaa ennen sairasloman aloittamista. Olin väsynyt, murtunut, ja täysin varma siitä että vaikka kuinka yritän, en varmasti saa papereita käteeni. Kuuden viikon lomailun jälkeen löysin taas itseni ja aloin rakentamaan palikoita uuteen järjestykseen. Sain opiskeluintoni takaisin, kun ymmärsin ettei minun sisustusompelijana tarvitsekkaan alkaa täysipäiväiseksi yrittäjäksi. On niitä muitakin ammatteja.

Vaikka minulla onkin ikävä sitä kuudenhengen tiivistä opiskeluporukkaa joka meillä oli, omine sisäisine taisteluineen ja vapaudenhaluineen, olen tyytyväinen että pian tämä kaikki on ohi. Muistan lämmöllä kaikkia niitä perjantaipäiviä kun kuusihenkinen opiskelijaporukka istuu pienen luokan pöytien vieressä, täysin turtuneena opiskeluun, mutta jaksaa silti nauraa uuden opettajan masentavalle äänelle, tai kävelytyylille. Toivotan heille kaikille onnea tulevaisuuteen, jokainen meistä otti eri suunnan, ja pian minä olen myös saman kysymyksen äärellä.

Mitä tehdä seuraavaksi ?

Big ideas

Luokkakuva 2008. Yksi puuttuu

Hellova heihei !

Nyt on ollu hiljaista kun vedetään viimeisiä rutistuksia koulussa. Koko viikon lukenu hiki päässä fysiikkaa ja yrittänyt opetella täyttä siansaksaa. Mutta nyt mä korvaan sen kertomalla jtn pikku vinkkejä mitä oon huomannu tarpeelliseks elämä pienis ja suuris tilanteis !

Vinkki 1

Onko ripsivärisi alkanut paakkuuntua mutta ei ole vielä syystä tai toisesta aika vaihtaa sitä ? Hyvinä keinoina kerron nämä. Eli ensimmäiseksi, puhdista kaikki ylimääräinen kovettunut ripsiväri putkilon ulkopuolelta rapsuttamalla se pois. Lisää sen jälkeen pieni tilkka lämmintä vettä ripsiväriputkiloon ja sekoita seos ripsivärin harjaspäällä. Tämän jälkeen taivuta ripset ennen värin laittoa, tämä jotenkin auttaa selvittämään ne, ja auttaa ripsien pysymistä siisteinä.

Vinkki 2

Hiukset ovat hauraita ja tuhoamme niitä käyttäen jatkuvasti erilaisia lakkoja, vahoja, kuivaajia ja suoristusrautoja. Tämän takia suositellaan lämpösuihketta aina ennen kuumien rautojen käyttöä. Olen vasta aika uusi tällä saralla, ja itsekkin vielä kokeilen eri tuotteiden tehoa. Tähän asti on tullut kokeiltua Trésemmen hennoille hiuksille ja Göt2b guardian angel. Molemmat ovat olleet ihan hyviä, ensimmäisestä alkoi vaan jäädä sellainen tunne että se ei ehkä autakkaan tarpeeksi. Hyvä lämpösuoja suojaa hiuksia palamiselta ja rasitukselta, mutta myös hoitaa ja huoltaa hiusta.

Kun tulet suihkusta kuivaa hiuksia pyyhkeeseen. Tämän jälkeen suihkuta hiukset kauttaaltaan ja harjaa ne läpikotaisin. käy vielä suihkeen kanssa erikseen läpi latvat tarvittaessa. Laita vielä hiukset noin 10-15min pyyhkeen alle, niin että aine ehtii imeytyä. Käsittele hiukset normaalisti.

Jos hiuksesi ovat kuivat ja karheat suosi ainakin kerran viikossa "ei hiustenlaitto-päivää". Tällöin voit pesun jälkeen laittaa hiuksiin jätettävää suihkutettavaa hoitoainetta. Tee tämän kanssa myös samat kuin suojan kanssa niin saat kiiltävät hiukset ! Ps, suihkutettavaan hoitoaineeseen kannattaa satsata. Se on pika-apu hiusten vaurioihin ja auttaa niitä pääsemään yli viikon rasituksesta.

Seuraavaksi vinkkejä ensi viikolla ! Silloin onkin jtn ihan muuta kuin kauneudenhoitoa ;) Pyydän anteeksi Googlen kuvista mutta kun oma kamera asustaa vielä kaupan hyllyllä niin en lähtenyt sitten webbikameran kanssa leikkimään. Innostavaa Vapun odotusta hei !

Aurinkoista sunnuntaita !

Tänään on nukuttu pitkään ja palvottu aurinkoa. Grillattiin tuossa juustomakkaraa ja pekonisieniä. Ne on siis pekoniin käärittyjä herkkusieni joiden kannat on poistettu ja niiden tilalle on laitettu tuorejuustoa. Tässä voisin sanoa että ei kannata kauheesti säästellä siinä tuorejuustossa, kunnos paksu tuorejuusto antaa parhaimman maun eikä ehdi sulamaan ihan vedeksi. :)

Käväistiin myös tuossa apteekissa Petterin kanssa ja nappasin sieltä mukaani ACOn "soft pink lip balm"- huulirasvaa. Ja voin kertoa että hyvää on ! Huulille jää ihana pehmeä tunne ja kuulemma tuoksun vähä purkalta ;)

ACO soft pink lip balm

Eilen yöllä oli unensaanti vaikeata ja asioita pyöri päässä. On niin hirmuinen himo päästä sisustamaan että en kestä ! Pitää vaan säästää rahaa että pääsen muuttamaan nykyisestä asunnostani uuteen. Kriteereinä olisi pieni kaksio, siis korkeintaan 45 neliötä. ei yhtään enempää, ja 450 e vuokra. Eli toisinsanoen mahdoton tehtävä täältä porista ! :D Mutta olen ottanut asenteen että hiljaa hyvää tulee. Kun rahat alkaa olla kasassa, alan rauhassa hakemaan asuntoa, en ota heti vastaan niinkuin yleensä. Noh, kun en voi omaa asuntoa sisustaa niin mietin mieheni, Petterin asuntoa. Hän on juuri remontoinut makuuhuoneensa ja se on aika tylsä tällä hetkellä. Sängyssäkin on koristeena vain musta nahkainen päiväpeitto, verhoina toimii mustat pitsiverhot. Ajattelin sitten että petteri tarvitsee hänen näköisensä tyynyt. Ja silloin se iski ! Petteri pitää Victoria Francen ja Luis Royon taiteesta, ja keräilee sitä itse julisteiden muodossa. Joten tänään pistin googlen toimimaan ja hain sieltä molemmilta taiteilijoilta muutamia kuvia. Näistä teen eräänlaiset varjokuvat ja painan valkoiselle pohjalle ja teen niistä sellaiset normaalin nukkumistyynyn kokoisen tyynyn. Ei silti, taidan tehdä itsellenikin joskus muutaman ;) Tässä vielä pari esimerkkiä nappaamistani kuvista !

Victoria France

Victoria France

Luis Royo

Jännittävää kevään odotusta !